JAAKKIMAN SÄÄSTÖPANKKI

Jaakkiman Säästöpankki perustettiin pitkällisten neuvottelujen ja selvitysten jälkeen vuonna 1899. Säästöpankki toimi aluksi 15 hankkeessa mukana olleen aktiivisen kansalaisen sivutöinä. Pankki piti oviaan auki alussa vain kerran kuussa. 1930-luvulle tultaessa se oli auki joka arkipäivä. Aluksi pankin toimipiste sijaitsi vanhassa kunnantalossa. Tämä oli ongelmallista, sillä kunnantalon luonteen vuoksi kansalaiset kokivat joutuvansa turhan huomion kohteeksi asioidessaan pankissa.
Jaakkiman Säästöpankki sai huomautuksia säästöpankkitarkastajilta huonosti hoidetuista vekselitileistä ja puutteellisista aukioloajoista. Lisäksi tarkastajat olivat kehottaneet useaan otteeseen pankkia rakennuttamaan oman toimitalon. Omaa toimitaloa pidettiin ensimmäisenä edellytyksenä pankkitoiminnan kehitykselle.
Jaakkiman Säästöpankki osti tontin Lahdenpohjan keskustasta vuonna 1935, ja seuraavana vuonna se rakennutti tontille uuden kaksikerroksisen toimitalon. Pankki pääsi muuttamaan taloon heinäkuussa 1936. Uusi toimitalo maksoi 747 000 markkaa, ja se oli pankille suuri panostus. Riski kannatti ottaa, sillä pankki sai samana vuonna vuokratuloja uudesta talosta 57 000 markkaa. Pankin talletukset kasvoivat 2,5 miljoonasta markasta 4- miljoonaan markkaan, ja lisäksi ottolainaus kaksinkertaistui. Pankkia ryhdyttiin pitämään auki joka arkipäivä klo 10-14.
Jaakkiman Säätöpankki on sikäli erityislaatuinen funktionalistinen rakennus, että vain harvoin pankit omaksuivat tyylikseen funktionalismin. Pankit propagoivat itseään konservatiivisuudella, jota vahvistettiin käyttämällä arkkitehtuurissa arvokkaita materiaaleja ja klassismin kuvastoa, eikä funktionalismi sopinut tähän tarkoitukseen.