HUUHANMÄEN KASARMIT

Viipurin rykmentille, joka toimi tuolloin Haminassa, etsittiin uutta sijoituspaikkaa ahtaaksi jääneiden Haminan kasarmien korvaajaksi.

Korkea metsäinen harju, Paikjärven rannalla, Jaakkiman pitäjässä valikoitui lopulta Viipurin rykmentin uudeksi sijoituspaikaksi vuonna 1931. Sinne ryhdyttiin samana vuonna rakentamaan uutta kasarmialuetta rykmentille.

Huuhanmäen kasarmialueen rakentamisessa noudatettiin uusia suunnitteluperiaatteita, jotka puolustusministeriön rakennusosaston arkkitehti Niilo Niemi oli määritellyt.

Kasarmialueiden uudet suunnittelun yleisohjeet perustuivat vakiomitoituksen käyttöön, standartoituun kiinteään sisustukseen, valoisuuden, hygienisyyden ja tuuletettavuuden huomioimiseen sekä ekonomisesti järjestettyyn tilaohjelmaan. Samat periaatteet alkoivat näkyä 1930-luvun alussa myös sairaaloiden ja parantoloiden suunnittelussa. Arkkitehtuurille tuli tärkeä rooli tuberkuloosin ja epidemioiden ehkäisyssä. Huuhanmäen kasarmit edusti­vat Niemen suunnitteluohjeiden mukaisia määreitä parhaimmillaan, ja niistä tuli ka­sarmisuunnittelun ”normi” Suomessa.

Huuhanmäen miehistökasarmit, joita valmistui kolme suunni­tellun viiden sijaan, ovat kolmikerroksisia, aumakattoisia vaaleaksi rapattuja kivirakennuksia. Miehistökasarmilla on pituutta lähes 70 metriä ja leveyttä 15 metriä. Puolustusministeriön rakennusosaston arkkitehti Herbert Holmberg oli ensimmäisissä luonnoksissa suun­nitellut rakennuksiin funktionalistisen tasakaton, mutta lopullisissa suunnitelmissa päädyttiin korkeaan aumakattoon. Korkea auma­katto mahdollisti suuren ullakkotilan, jota oli mahdollista käyttää varamajoitus- ja varastotiloina. Kasarmirakennusten kellarikerroksissa sijaitsivat pannuhuoneet, polttopuuvarastot ja ruokakellarit. Rakennuksessa oli keskuslämmi­tys, jota säädeltiin pannuhuoneesta käsin . Tuvissa ei siis enää tar­vittu erillisiä likaavia ja tilaa vieviä uuneja. Ensimmäisessä kerrok­sessa sijaitsivat muutamat luokkahuoneet, varuste- ja asevarastot sekä kaksi vääpelien asuntoa. Asuntojen sijoittaminen kasarmiin liittyi valvonnan ja kontrollin mahdollisuuteen. Niemi kirjoitti vääpelien asuntojen sijoittamisesta kasar­min yhteyteen: ”On selvää, että komppanian ”äidin” silmä seuraa läheltä poikiensa puuhai­lua”.  Rakennuksen toinen ja kolmas ker­ros oli varattu miehistötuville.

Miehistökerrosten pohjakaava perus­tuu niin sanottuun osittaiseen sivukäytävään. Käytä­
vän etelän puolella sijaitsivat miehistötu­vat. Pohjoisen puolelta avautui käytävä ja
nauhaikkunarivistö ulkoharjoituskentälle.
Käytävää, joka oli neljä ja puoli metriä  leveä, käytettiin miehistön järjestäytymi­seen ja harjoituksiin huonolla säällä. Sitä käytettiin myös miehistön oleskeluun. Sivukäytävä täytti siis terveydelliset vaatimukset ollen valoisa, ilmava ja tehokkaasti tuuletettava. Kerroksia yhdistävät portaikot sijaitsivat käytävän päissä. Tämän vuoksi käytävä oli etenkin talvisin liiankin vetoisa. Vetoisuuden tiedettiin altistavan vilustumisille. Joukkojen hallinnan ja järjestyksen kannalta olisi yksi portaikko ollut riittävä. Paloturvallisuussyistä rakennuksen toi­sessa päässä piti olla myös toinen portaikko. Niemen mukaan nykyaikainen miehistömajoituksenperiaate on joukko-osaston hajottaminen komppanian käsittäviin majoitusyksikköihin. Komppanian majoitusyksiköt jaettiin kahden ryh­män tupakuntiin. Miehistötupia oli käytävän varrella, auringon puolella, kahdeksan kappaletta. Yhteen huoneeseen oli sijoitettu kaksi ryhmää eli 18-20 miestä. Huoneen toisella sivulla sijaitsivat kerrossängyt, ja vastakkaisella pitkällä seinällä sijaitsivat sotilas­kaapit. Etelään avautuvan suuren ikkunan ääreen sijoitettiin pöytä ja penkkejä. Miehistötuvan mitoitusperiaate oli 6,70 metriä kertaa 10,70 metriä, eli tuvan koko oli noin 72 neliömetriä. Käytävän päässä sijaitsi komppanian toimisto.

Rakennuksen rungosta ulkonevissa siivissä sijaitsivat luentosalit sekä toisessa siivessä ns. hygi­eeniset huoneryhmät. Ne käsittivät pesuhuoneen, wc:t, vaatteiden kuivaushuoneen sekä kiväärin puhdistushuoneen.

Pesuhuoneissa oli ryhmänä lattian keskelle sijoitetut emaloidut valurautaiset pesualtaat. Niitä oli varattu yksi allas 6-7 miestä kohden. Pesutilassa sijaitsivat, uutuutena, juomavesisuihkulaite sekä jalkojenpesuallas. Pesuhuoneen varusteisiin kuuluivat lisäk­si peili ja naulakko. Niemen mukaan ne: ”ovat kuitenkin vielä standardisoimattomia, ja sellaisina useimmiten pilaavat pesuhuoneen muuten asiallisen vaikutuksen. ” Pesuhuoneisiin ei johdettu lämmintä vettä, sillä se olisi ollut liian kallista. Varsinainen peseytyminen hoidettiin saunoissa. Wc-tilassa istuimet sijoitettiin riviin. Mitoitusperiaalleena oli yksi istuin 15 miestä kohden. Wc-tilan siisteyden ylläpitäminen oli erityisen tärkeää. Tähän vaikutettiin wc-tilan rakenteellisilla rat­kaisuilla. Ratkaisut ohjasivat automaattisesti siisteydestä huolehti­miseen: seiniä ei Wc-istuinten välissä ollut, eikä Wc-istuimissa ollut kansia. lstuinrenkaana oli kaksi saranoilla kääntyvää puolikuun­muotoista istuinrengasta. Niemen mukaan nämä istuinrenkaat tulisi poistaa sillä ne eivät kestä käytössä, eivätkä ole hygieenisiä. Myös virtsakouru oli muuten hygieenisen wc:n ongelma, sillä sitä oli vaikea pitää puhtaana ja ”mikään maali ei kestä seinässä kourun lä­heisyydessä.”

Tosiasiassa nämäkin ratkaisut, aivan kuin vääpelin asunnon sijoittaminen miehistökasarmeihin, vahvistavat erityisesti institutionaalisiin rakennuksiin Iiittyvää jatkuvan kontrollin, tark­kailun ja vallankäytön mahdollisuuden tematiikkaa. Näkyvyys on yksi kurinpitovallan elementti, ja tämä näkyvillä olo edistää itse­kontrollia, sillä koskaan ei voi tietää milloin tarkkaillaan ja kuka tarkkailee. Avoimet wc:t riisuvat pienenkin yksityisyyden mah­dollisuuden. Piirustuksista voi tosin havaita, että hygieniaosastolla oli kaksi ovilla varustettua wc:tä. On oletettavaa, että nämä olivat tarkoitettu aliupseereille tai muulle päällystölle. Erillinen kuivaushuone oli myös uusi ratkaisu. Erillinen kuivaushuon oli myös uusi ratkaisu. Aiemmin varus­teita kuivattiin tupakamiinoiden ympärillä. Uutta oli myös kasarmien yhteyteen sijoitettu erillinen luentosali. Aikaisemmin luentoja pidettiin käytävillä ja tuvissa.

Sisustuksessa suosittiin vaaleita värejä ja kontrasteja värien valöörin vaihteluilla. Esimerkiksi tummaa väriasteikkoa käytettiin helposti likaantuviin kohteisiin kutenjalkalistat, ikkunapenkit, kai­teet ja lattiat. Arkkitehti Niilo Niemen mukaan vaaleatvärit pitivät mielen virkeänä, ja samalla ne vaativat noudattamaan puhtautta ja siisteyttä.

Huuhanmäen kasarmialueen ensimmäinen rakennusvaihe päät­tyi vuonna 1933. Tällöin oli saatu valmiiksi noin 20 rakennusta. Tämä oli kuitenkin liian vähän koko miesvahvuuden majoittamiseksi ja toiminnan ylläpitämiseksi. Yhden kasarmin suurin siedet­tävissä oleva kantokyky oli 300 miestä. 300 miehen majoittamiseksi täytyi jo ottaa muun muassa kasarmi ja luentosali osaksi majoi­tustiloja. Rykmentin komentaja eversti Auno Kaila kirjoittikin puolustusministeriöön tuskastuneen kirjeen, jossa hän vaati puolustusministeriötä tekemään pikaisia ratkaisuja rakennushankkeen loppuunsaattamiseksi. Tilanahtaus oli esteenä normaalin järjes­tyksen, kurin, koulutuksen ja hygienian ylläpitämisessä. Totesipa eversti Kaila, että keskeneräinen kasarmialue aiheutti rykmentille yhä kasvavaa mielen masennusta ja pilkanalaisuuden tunnetta.

Huuhanmäen kasarmialue toimi esimerkkinä kasarmialueiden suunnittelussa. Vaikka rakennusten arkkitehtuuri ei muodollisesti edusta ajanmukaista puritaanista funktionalismia, niin funktiona­lismi tulee ilmi siinä, kuinka koko alueen suunnittelu perustui toi­mintojen rationaaliseen ja taloudelliseen järjestämiseen. Kasarmi­alue on kuin suuri organismi, jossa kaiken perustana on joukkojen helppo käsiteltävyys, valvonta, hygienia ja taloudellisuus. Niemen mukaan nykyaikainen ’uusasiallinen’ kasarmi rakentui kolmes­ta määreestä: (1) hygieeninen eli suoraa ja sileätä, (2) asiallinen eli käytännöllistä ja kestävää sekä (3) aistikas eli yksinkertainen, mutta ei askeettinen. Nämä periaatteet näkyvät monessa kohtaa Huu­hanmäen arkkitehtuurissa. Kasarmit ovat suuria ja jyhkeitä, mutta samalla pehmeän ja turvallisen tuntuisia. Lisäksi navetan muotoon rakennetun ruokalan ja sen päätykolmion lehmäkuvioidut reliefit herättävät hyväntuulista huumoria, ja sotilaskodin ulkoseinäköyn­nökset luovat pehmeää aistillisuutta. Huuhanmäen kasarmialu­een suunnitteluun osallistuivat muun muassa arkkitehdit Herbert Holmberg, Elsi Borg, Martta Matikainen ja Ragnar Ypyä.