SORTAVALAN KIRKKOKILPAILU

Sortavalan seurakunnallinen elämä oli jakaantunut kahteen itsenäiseen seurakuntaan; maaseurakuntaan ja kaupunkiseurakuntaan.

Kaupunkiseurakunta oli näistä kahdesta nuorempi, seurakunnan perustamishanketta tehtiin vuosina 1914–1915.

Maaseurakunta omisti vuonna 1801 valmistuneen puisen kirkon Sortavalan sydämessä Kisamäellä. Kirkko toteutettiin savitaipalelaisen kirkonrakentajan Juhana Salosen johdolla.

Kirkkoon tehtiin mittavat korjaus-ja rnuulostyöt vuosina 1893-1895. Kirkko tuhoutui täydellisesti 2.2.1940 lentopommituksissa. Sekä maalaisseurakunta että uusi kaupunkiseurakunta, joka oli väkiluvultaan huomattavasti pienempi, käyttivät yhdessä vuoroittain tätä kirkkoa. Seurakuntien välillä oli kirkon käytöstä, jumalanpalvelusajoista ja omistussuhteista monenlaisia hankauksia.

Näistä syistä johtuen kaupunkiseurakunta alkoi jo varhain keräämään rahastoa, jonka turvin voisivat rakennuttaa tulevaisuudessa itselleen oman kirkon.

Uuden kirkon piirustuskilpailu

Kaupunkiseurakunnan perustama kirkonrakennustoimikunta päätti järjestää kilpailun uuden kirkon piirustusten ja summittaisen kustannusarvion hankkimiseksi vuonna 1929. Kirkko rakennettaisiin kaupungilta saadulle tontille Kymölän kaupunginosaan. Tontti rajoittui Ranta-, Karjalan- ja Sariolan katujen väliselle alueelle. Tontin rannanpuoleinen sivu oli varattu kilpailualueeksi. Tontin toisella laidalla sijaitsi arkkitehtien Vaskinen ja Elon suunnittelema kansakoulutalo.

Kirkon rakennustoimikunta laati kilpailuohjelman, jossa määriteltiin reunaehtoja kilpailuun osallistuville arkkitehdeille. Kilpailu julistettiin avoimeksi, mutta siihen oli kutsuttu arkkitehdit Armas Lindgren, Lars Sonck ja Kauno S. Kallio. Varalle oli kutsuttu arkkitehdit Oiva Kallio ja Väinö Vähäkallio. Heille maksettiin osallistumisesta 10 000 markkaa kullekin. Ensimmäisessä kilpailuohjelmaluonnoksessa mukaan oli kutsuttu myös arkkitehdit Yrjö Vaskinen, Rafael Blomstedt sekä varalle arkkitehti Wäinö G. Palmqvist mutta julkaistussa kilpailuohjelmassa heitä ei enää mainita. Palkinlolautakunnan muodostivat Suomen arkkitehtiliiton valitsemat arkkitehdit Kaarlo Borg ja Jussi Paatela sekä seurakunnan valitsemat arkkitehti Uno Ullberg, pastori Eino Sormunen ja kaupungin isännöitsijä K. F. Puolamäki, varajäsenenä kirkkoherra O. Kanervo. Palkintosummiksi sovittiin:

1. palkinto, 15 000 markkaa, 2. palkinto, 10 000 markkaa, 3. palkinto 5 000 markkaa.

Kirkkokilpailuohjelmaan oli kirjattu seuraavia määräyksiä ja toivomuksia, jotka määrittelivät kirkon tilaohjelmaa:

• Kirkkosaliin varataan 800 istumasijaa.
• Kuori on suunniteltava rakennustaiteellisesti vaikuttavaksi.
• Urku parvelle varataan tilaa uruille ja 100 henkeä käsittävälle kirkko kuorolle.
• Kaste- ynnä muita kirkollisia toimituksia varten varataan sopivaan paikkaan tilaa tai mieluummin erityinen huone.
• Kirkon yhteyteen suunnitellaan sakaristo eteisineen, pesu- ja V.C.-huoneineen sekä seinäkaappeineen kirkollisten astioiden ja pukujen säilytystä varten.
• Rippikoulusali noin 70-80 neliötä.
• Seurakuntasali noin 70-80 neliötä.
• 2 kerhohuonetta noin 25 neliötä.
• Pienehkö kahvikeittiö ja pieni tarjoiluhuone mukavaan yhteyteen seurakuntasalin ja kerhohuoneitten kanssa.
• Vahtimestarin asunto
• Viinikellari, pannuhuone, polttoainevarastoja, tarpeelliset varastokellarit.
• Torni kirkonkelloineen ja mahdollisesti ajannäyttäjineen.

Lisäksi ohjelmaan oli kirjoitettu, että kirkko rakennetaan tulenkestävästä aineesta ja julkisivujen rakennusaineena saadaan käyttää paikkakunnan harmaata graniittia joko yksinomaan tai osittain rappauksen lisänä. Kilpailuun osallistuvia pyydettiin lähettämään asemapiirustus mittasuhteessa 1:300, pohjapiirustus kustakin kerroksesta mittasuhteessa 1:200, kaksi leikkauspiirustusta, kolme julkisivupiirustusta, yksi perspektiivikuva ja yksi perspektiivikuva kirkon sisältä. Lisäksi pyydettiin kuutiolaskelmat ja selitys rakennustavasta ja aineista. Kilpailupiirustukset tuli lähettää Sortavalan kaupunkiseurakunnan kirkkoherranvirastoon ja oli ne jätettävä postiin viimeistään 30.11.1929 klo 24 mennessä.

Kilpailuun saapui määräajassa 50 eri kilpailutyötä 49:ltä osallistujalta.

Palkintolautakunta kokoontui Helsinkiin arvioimaan kilpailutöitä, sillä palkimotuomareista vain kaksi oli kotoisin Sortavalasta.

Myöhemmin kilpailuehdotukset lähetettiin näytteille myös Sortavalaan. Alkuperäiset kilpailutyöpiirustukset olivat toden näköisesti näytteillä Sortavalan raatihuoneella. Raatihuoneen remontoinnin yhteydessä vuonna 2016 löytyi sen kivijalasta, mullan seasta, repeytyneitä piirustusten kappaleita. Näistä maatuneista piirustusten paloista saattoi tunnistaa ne kilpailutöiksi.

Piirustuskilpailun tulokset

Palkintolautakunnalla meni neljä päivää ehdotusten läpikäymiseen ja joulukuussa uutisoitiin kilpailun ratkenneen. Palkinnot jaettiin seuraavasti: 1. palkinto arkkitehti Erik Bryggman, 2. palkinto arkkitehti Otto Flodin sekä yhteisesti arkkitehdit Erkki Huttunen ja Eero Vaskinen. Kolmatta palkintoa ei jaettu. Palkintolautakunta lunasti itselleen 3000 markan hintaan piirustukset arkkitehdeiltä Hilding Ekelund, Martti Välikangas, Toivo Paatela ja Jaakko Tähtinen ja Oiva Kallio. Lisäksi lunastettiin kilpailuun kutsuttujen arkkitehtien Kauno S. Kallion ja Lars Soncin luonnokset.

Ensimmäisen palkinnon saaneesta arkkitehti Erik Bryggmanin luonnoksesta, ”Sillanpää ”, palkintolautakunta antoi seuraavan lausunnon: ”Asemakaavallisesti onnistunut sijoitus. Rakennustaiteellisesti erittäin mielenkiintoinen ja tutkittu ehdotus. Kirkko ja kuori ovat tilavia, kauniisti valaistuja ja kuori avautuu väljästi kirkkosaliin. Kastekappelin sijoitus ja sen järjestely baptisterion tapaan kaunis. Urkuparven porras ahtaanlainen ja uruille merkitty tila liian pieni, vaikka parveke riittäisi suuremmillekin uruille. Rippikoulu- ja seurakunlasalit apuhuoneineen erityisen hyvin järjestetyt. Kirkkosalissa on enemmän tilaa kuin on pyydetty ja istumapaikkojen takana korotetulla alueella on lisäksi seisomatilaa. Kirkkosalin yhdistäminen rauhalliseen kirkkopihaan antaa tunnelmallisen lisän sisustalle. Lammikon järjestely on kaunis. Yleensä ehdotus on ratkaistu herkällä ja varmalla maulla. Kuutio n. 18,000 kuutiometriä.”

Toisen palkinnon saaneen arkkitehti O. Flodinin työstä, ”Ilja”, todettiin: ”Sijoitus hyvä. Pohjaratkaisu selvä ja kaunis. Saarnatuoliin, alttarille ja kastekappeliin pääsy epäonnistuneesti järjestetty. Kirkkosalin kuori kauniisti valaistu, mutta itse sali riittämättömästi. Rakennusmassojen jaottelu yleensä onnistunut. Kirkkosalin pitkät seinät ovat heikoin osa ehdotuksesta. Kuutio 16,000 kuutiometriä.”

Jaetun toisen sijan saaneiden arkkitehtien Erkki Huttusen ja Eero Vaskisen ehdotuksesta, ”Pontius Pilatus”, todettiin: ”Sijoitus hyvä. Pohjaratkaisu selvä ja arkkitehtooninen. Urkujen sijoitus hyvä. Saarnatuoliin ja alttarille kulku pitäisi olla kirkon kautta. Arkkitehtuuri sopusuhtaista. Kuutio n. 17,000 kuutiometriä.”

Lopuksi palkintolautakunta totesi, että kilpailutaso oli korkea, ja ehdotusten joukossa oli useita mielenkiintoisia ratkaisuja.

Jälkipyykki

Sortavalan kirkkokilpailu osui ajankohtaan, jolloin arkkitehtien piirissä käytiin voimakasta debattia siitä, että millaisen muodon tulisi suomalaisen kirkkoarkkitehtuurin saada. Arkkitehti Carolus Lindberg kirjoitti Arkkitehti-lehdessä vuonna 1922 huolestaan kirkkoarkkitehtuurin keskittymisestä ns. traditionalististen arkkitehtien Josef Stenbäcin ja Ilmari Launiksen käsiin. Myös arkkitehdit Pauli E. Blomstedt, Hilding Ekelund ja Yrjö Laine olivat lähettäneet kirjeen Arkkitehtiliitolle, jossa vedottiin kirkkosuunnitelmia haettavaksi yleisten kirkkoarkkitehtuurikilpailujen kautta.

Suomalainen kirkkoarkkitehtuuri pohjautui vahvasti saksalaiseen uusgotiikkaan, 1920-luvun klassismiin sekä italialaisten maaseutukirkkojen romaanisten piirteiden käyttöön. Nuoren sukupolven arkkitehdit halusivat purkaa näitä käytänteitä modernilla tyylillä kun taas ns. traditionalistit pyrkivät säilyttämään perinteisiin sitoutunutta suunnittelua.

Kirkot olivat haluttuja suunnittelukohteita, sillä niissä sai usein vapaammat kädet toteuttaa taiteellisia intuitioitaan. Tai ainakin niin modernistit ajattelivat. Esteenä vapaammalle ja perinteistä riisutulle kirkkoarkkitehtuurille oli juuri kirkon ja papiston perinnesidonnaisuus.

Juuri kirkkoihin keskittyi perinteiden, tuttuuden ja vanhoillisuuden painolasti, joka esti monia modernistisia kirkkosuunnitelmia toteutumasta. Näin kävi myös Sortavalan kirkon, joka oli tiettävästi ensimmäinen Suomessa järjestetty kirkkoarkkitehtuurikilpailu, jonka voittajaksi valittiin funktionalistinen suunnitelma.

Helsingin Tehtaanpuiston kirkkokilpailu vuonna 1930 ja siihen liittyneet vastakkainasettelut perinteisen ja modernistisen kirkkoarkkitehtuurin välillä sai kansallisesti suurempaa huomiota kuin Sortavalan kirkkokilpailu. Vasta 1930-luvun lopulla valmistuivat Suomeen ensimmäiset modernistiset kirkot Nakkilaan (Erkki

Huttunen, 1937), Nurmijärven Rajamäelle (Erkki Huttunen, 1938), Kannonkoskelle (Pauli E. Blomstedt, 1938) ja Varkauteen (Martti Paalanen, 1939).

Pian kilpailu tulosten julkistettua kirjoitti nimi merkki ”Arkkitehti” Laattokka-lehteen kirjoituksen, jossa kirjoittaja kritisoi kovin sanoin päättyneen kilpailun voittajaehdotusta. Kirjoittaja moittii ehdotusta ”laatikkotyyliksi”, jota saattoikin odottaa ja rinnastaa sen hetken muotivaihteluksi, joka ei sovi arvokkaalle kirkkorakennukselle.

Tämä tyyli sopisi kirjoittajan mielestä paremmin kauppahallille, näyttelypaviljongille, rautatieasemalle, kylpylaitokselle tai tehtaalle. Kirjoittajan mielestä kirkko vaatii tyylikseen arvokkuutta, joka ilmenee parhaiten kreikkalais-roomalaisessa-, goottilaisessa- tai romaanisessatyylissä, joka kirjoittajan mielestä soveltuu hyvin kirkon tyyliksi ottaen huomioon köyhän maan varojen puutteen, rakennusaineen järeyden ja myös rakentajien kehittymättömyyden.

Kirjoittaja toteaa lopuksi, että ”niinpä olisi kirkkokin tunnettava koko ulkoasustaan, ei vain sen päällä olevasta rististä. Saattaisi muutoin erehtyä luulemaan sitä vaikka turkkilaispashan huvilaksi.” Nimimerkin Arkkitehti henkilöllisyys ei käy ilmi lehdestä, mutta olisi kutkuttavaa ajatella, että nimimerkin takana olisi ollut kilpailussa toiseksi sijoittunut Otto Flodin. Hän oli syntynyt ja opiskellut Sortavalassa, ja hänen kilpailuehdotuksessaan on nähtävissä voimakkaasti romaanisen tyylin piirteitä.

Reilu kuukausi tämän kirjoituksen jälkeen ilmestyi Laatokkalehdessä uusi mielipidekirjoitus, joka yhtyi mielipiteeseen voittajaehdotuksen sopimattomuudesta arvokkaalle kirkkorakennukselle.

Tällä kertaa esiinnyttiin nimimerkin ”Maallikko” takaa. Nimimerkki tuo ilmi huolensa siitä, että vaikka kirkkoasiaa ei ole julkisuudessa käsitelty nimimerkki ”Arkkitehdin” kirjoitusta lukuun ottamatta, niin suuriyleisö on huolestunut sillä ”Kilpailu avasi kyllä silmämme näkemään mihin pyrkii uusin suunta kirkkorakennustaiteen alalla, mutta sellaista tulosta, mitä moni paikkakuntalainen odotti, ei kilpailu antanut.” Nimimerkki pukee sanoiksi yleiskäsityksen voittajatyöstä:

”Latteine muotoineen, alastomine seinineen, tylppäpäisine torneineen tekeekin se, ainakin ensinäkemältä oudon vaikutuksen katsojaan, jolla on perinnäinen  ajatuskuva kirkosta.” Kirjoittaja vetoaa lopuksi, että voisiko kilpailutöiden joukossa olleiden kauniiden ja arvokkaiden ehdotusten joukosta valita töitä vielä uudelleen tarkistukseen.

30.1.1930 ilmestyi Laatokka-lehteen vastine nimimerkki Arkkitehdin kirjoitukseen. Vastineen olivat kirjoittaneet kirkkokilpailun palkintolautakunnan arkkitehtijäsenet, puheenjohtaja Uno Ullberg sekä sihteeri Yrjö Laine. Kirjoituksessa tuotiin ilmi se seikka, että jokainen aikakausi luo omat tyylinsä omista tarpeista ja näkökulmista katsoen ja ns. menneiden tyylien jäljittely on hengetöntä toistamista joista ikävimpinä esimerkkeinä ovat pohjoissaksalaisiin esikuviin pohjautuvat ”gotiikkakirkot”.

Jälkipyykki osa II

Ottaen huomioon Sortavalassa käydyn vastustuksen uuden kirkon suunnitelmia kohtaan sekä Helsingissä vastaavan tilanteen seuraavana vuonna ei ole ihme, eikä keskustelu uuden kirkon toteuttamisesta Sortavalaan tyrehtyi seuraavaksi vuosiksi. Helsingissä käytiin Tehtaanpuiston kirkkosuunnittelukilpailu vuonna 1930. Kilpailun palkituissa ehdotuksissa oli mukana modernistisia luonnnoksia, jonka vuoksi järjestettiin uusintakilpailu, jotta mukaan saataisiin perinteikkäämpiä ehdotuksia. Uusintakilpailun voitti Lars Sonck, jonka piirustusten mukaan Mikael Agricolan kirkko rakennettiin vuonna 1935 Tehtaanpuistoon. Sonck oli vieläpä kuulunut ensimmäisen kilpailun tuomaristoon!

Sortavalassa uutta kilpailua kirkosta ei järjestetty, vaan asia jätettiin lepäämään. Asiaan vaikutti epäilemättä, ei vain asian saama arvostelu mutta myös uuden kirkon kustannusarvio, joka oli useita miljoonia markkoja. Kirkonrakennusrahastossa oli rahaa noin yhden miljoonan markan verran, joka ei olisi riittänyt alkuunkaan.

Vuonna 1934 perustettiin uudelleen kirkonrakennustoimikunta, jonka tehtävänä oli uudelleen valmistella asiaa. Toimikunta harkitsi uuden kilpailun järjestämistä, jota ei kuitenkaan toteutettu. Lisäksi kuluja säästääkseen kirkkosuunnitelmasta karsittiin pois kaikki mikä ei olisi välttämätöntä, jopa urut jätettiin pois kustannusarviosta, mutta kirkon hinnaksi olisi sittenkin tullut 4-5 miljoonaa markkaa.

Keskustelu uudesta kirkosta ja sen tarpeellisuudesta virisi uudelleen vuonna 1937. Sortavalan evankelisen seuran rovasti Otto Aarnisalo oli julkisuudessa äänekkäin uuden kirkkohankkeen vastustaja. Hän kirjoitti Laatokka-lehteen useampaan otteeseen perusteluja siitä, että Sortavalan seurakunnille riittäisi mainiosti jo olemassa oleva kirkko, ja että uuden kirkon rakentaminen olisi taloudellisesti järjetöntä. Aarnisalo esitti kirjoituksissaan vakuuttavasti taloudellisia lukuja, jotka puolsivat yhden kirkon ylläpitoa ja mahdollisesti vain sen laajentamista viereen rakennettavalla seurakuntasalilla. Aarnisalo oli laskenut, että vanhan kirkon korjaus, ja sen viereen rakennettava seurakuntasali saataisiin aikaiseksi 100 000 markalla. Tätä seurakuntasalia varten oli jo tilattu piirustukset arkkitehti Yrjö Viisteeltä. Seurakuntasalia ei kuitenkaan koskaan ehditty toteuttaa.

Viiste suunnitteli kaupunkiseurakunnalle siunauskappelin vuonna 1939 sijoitettavaksi hautausmaalle. Kappeli oli arkkitehtuuriltaan perinteistä italiaisvaikutteista klassismia, ja se valmistui samana vuonna.

Näiden valossa on todennäköistä, että tarvittaessa arkkitehti Viisteeltä olisi tilattu myös uuden kirkon piirustukset.

Aarnisalo kritisoi uuden kirkon rakennuspaikkaa sopimattomaksi, sillä se sijaitsisi Karjalan sillan ja Rantakadun risteyksessä joka ”— on vilkasliikkeisin mitä Sortavalassa on olemassa. Tontti on niin ahdas, että kirkon portaat nousevat miltei välittömästi kadulta. Kun kirkosta tullaan ulos on nyt kadun toisella puolella näkyvimpänä mainostus » Sortavalan Panimo«. Kun tämä mainosseinä häviää tulee sijalle suunniteltu todellakin paraimmalle liikepaikalle sijaitseva työväenosuusliikkeen monikerroksinen liiketalo, johon myöskin sijoitetaan suuri ravintola rämisyttäjineen, eiköhän teatterikin y.m. Miksi kirkko tämmöiseen paikkaan pahimpaan hälinään.” Rovasti Aarnisalo pelkäsi, että kirkon vetovoima häviää kaupungin maallisille houkutuksille.

Kirkkokysymykseen palattiin julkisuudessa seuraavan kerran vuonna 1942, kun Sortavalan kaupunginvaltuuston ja hallituksen entinen jäsen ja kansanedustaja Arvi Oksala kirjoitti vetoomuksen Laatokka-lehteen. Kirjoituksessaan Oksala peräänkuuluttaa sitä, että Sortavalaan olisi mahdollisimman pian saatava uusi kirkko, joka nyt uupui kaupungista kokonaan vanhan tuhoutuessa pommituksissa. Uusi kirkko tulisi rakentaa vanhan tuhoutuneen paikalle, sillä sopivampaa ja arvokkaampaa paikkaa ei Sortavalasla löydy. Lisäksi hän toteaa, että rakennettaessa tuhoutuneen kirkon paikalle olisi toivottavaa, että kirkko säilyttäisi jotain vanhan kirkon piirteitä. Rakennusmateriaalina voitaisiin käyttää kiveä ja että ” — se tehdään joka suhteessa ajanmukainen, mutta kaikki tämä ei estä, että sen ulkomuoto olisi jossain määrin entisen kirkon tapainen. Sen ääriviivat sopisivat silloin hyvin kaupunikuvaan ja kirkko olisi silloin omansa palauttamaan jälkipolvienkin mieliin edeltäjänsä historiaa ja järkyttävää kohtaloa. Kirkon ulkomuoto voisi säilyttää arvokkaita muistoja. Muistoja Sortavalan kaupungin ripeän kehityksen ajoilta ja muistoja suurien koettelemusten päivillä. Sortavalan vanha kirkko oli ulkonäöltään siksi onnistunut, että sen pääpiirteet voidaan hyvin säilyttää vastaisiinkiin aikoihin.”

Sortavalaan ei lopulta koskaan Suomen aikana saatu kirkkoa rakennetuksi, puhjennut sota keskeytti tämänkin hankkeen. Jälkikäteen voi jossitella, mutta mikäli Bryggmanin kirkko olisi Sortavalaan rakennettu, olisi siitä tullut varhaisen modernismin merkkiteos, joka keräisi huomiota vielä tänä päivänäkin, aivan kuin Alvar Aallon suunnittelema Viipurin kirjasto.

Bryggmannin kirkko olisi kaikessa eteerisessä aineettomuudessaan luonut sakraalintilan, joka olisi pystynyt tuottamaan uudenlaista hengellisyyttä ja kauneutta ihmisille hylkäämättä traditioiden merkityksellisyyttä.

Oikeastaan vasta vuonna 1969 arkkitehtien Timo ja Tuomo Suomalaisen suunnittelemassa Temppeliaukion kirkossa on pystytty toteuttamaan ratkaisevalla tavalla uudenlaista kirkkoarkkitehtuuria Suomessa.